Niin.

Juuri nyt, kun tunnen nälän kiertävän suonissa ja vatsan valittavan tuntuu hyvältä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.

Eilen oli ihan kamalaa, kun jouduin istumaan ruokapöydässä anorektikkoa vastapäätä. Ruokana oli kalakeittoa, ja hän ei pystynyt syömään sitä. Ei yksinkertaisesti pystynyt.

Vaikka tiedän, ettei pitäisi niin olen ihan kauhean kateellinen hänelle. Kahdehdin hänen ohuita jalkojaan ja litteää vatsaansa, täydellistä itsekuria ja vahvuutta. Miksen minä saa olla noin ohut, miksei minulla saa olla sitä kaunista, riuduttavaa sairautta jonka keskellä hän elää? Tunnen itseni pahaksi ihmiseksi, kun toivoisin enemmän kuin mitään muuta olevani hänen tilallaan.

Pelkään olevani pro ana.