9.9.2007 klo 14:00

ÄRSYTTÄÄ kun täällä on koko ajan ruokailu. Varmaan kahden tunnin välein. Ja jokaisella kerralla pitäisi syödä ihan kauheasti, jos ottaa vähän ruokaa ne tulevat valittamaan ja pakottavat syömään enemmän. En kestä! Minä lihon ihan muodottomaksi täällä.

Enkä pysty tekemään treenejäkään kun huonekaveri on koko ajan paikalla ohuine koipineen. Hänellä ja yhdellä toisella tytöllä on ihan varmasti anoreksia. Olen siitä varma! He ovat ihan tajuttoman laihoja, (olen kateellinen, myönnän...) niin uskomattoman ohuita ja siron ja kepeän näköisiä että mieleni tekisi itkeä. Miksen minä voi saada tuollaista ihanaa keijukaisvartaloa? Sillä huonekaverillani on niin tajuttoman ohuet käsivarret, kyynärpäiden luut näkyvät selvästi ja se toinen on niin kauhean ohut.. Ja he ovat molemmat pakkoruokinnassa, heille annetaan erikseen omat, valmiiksi mitatut annokset ja heidät pakotetaan syömään ne kokonaan, hoitajat vahtivat että he syövät.  Ja he käyvät joka aamu punnitsemassa sen huonekaverini, tuovat vaa´an huoneeseen ja katsovat onko hän lihonut. Hän ei saa itse katsoa paljonko painaa, vaan hänen pitää seisoa vaa´alla selkä numeroihin päin. Ja hänellä on paidoissaan anasloganeita, esim. "nobody´s perfect but I´m very close to it" Ja se toinen sanoi tässä yhtenä päivänä että "mä en oo niin kauheesti ton ruuan perään..."

klo 17:45

AHDISTAA. Helvetti. Ei ole ahdistanut näin paljon vielä kertaakaan täällä osastolla. En kestä. En.

En tiedä mistä se johtuu, mutta ahdistaa niin hitosti, että voisin alkaa itkeä turhautumisesta hetkenä minä hyvänsä. Jos osaisin. Kauhean tuskainen olo. Riivaa. Ihan kuin joku kuristaisi, painaisi kasaan. En pysty olemaan hetkeäkään paikoillani, vaeltelen levottomasti ympäri osastoa. Mikään ei auta. Kävin suihkussa, tein 50 vatsalihasta siellä, yritin rauhoittua, kuuntelin musiikkia, lepäsin, join vettä, hengitin syvään, kävin ulkona hoitajan kanssa, painelin jopa pään stressipisteitä EIKÄ MIKÄÄN AUTA. Ja hoitajillehan en mene sanomaan, he vain pumppaisivat minut täyteen lääkkeitä.

Mikä hitto minulla on?! Viime päivinä olen ollut turhankin rauhallinen, kuin zombie, tunteeton ja mieletön kone. Sekin kylmyys oli parempi kuin tämä hitonmoinen ahdistus.

 

En ole syönyt lääkkeitäni viime päivinä, koska ne vievät minut ihan veltoksi vihannekseksi. Kun ne on annettu, olen nielaissut pelkän veden ja pitänyt tabletit kielen alla. Kun hoitaja ei katso, pistän ne taskuuni ja myöhemmin kaappiini piiloon. En tiedä miksi hamstraan niitä, voisin vain heittää ne roskiin. Joka tapauksessa, otin äsken kaikki ne piilottamani lääkkeet kerralla, kun ahdisti niin paljon. Ahdistus helpotti hieman, mutta muuta vaikutusta ei vielä ole. Ei edes väsytä.

 

Pyysin äitiä tuomaan minulle vaa´an ja ihana meri-kirjan.

 

klo 18:40

Millään ei ole enää mitään väliä.

Kaikki on PERSEESTÄ.

Miksi edes elän?