Olen ratkennut. On mennyt jo varmaan yli viikon niin etten ole edes yrittänyt laihduttaa, kun olen ollut niin masentunut sen luovuttamiseni takia. Jokainen ratkeaminen upottaa minut yhä alemmas ja alemmas.

Mutta huomenna aloitan taas. Huomenna aloitan taas kerran alusta, teen liikuntaohjelman ja syömissuunnitelman ja aloitan rankan treenaamisen, sillä haluan laihtua niin paljon kuin suinkin vain on mahdollista heinäkuuhun mennessä. Miksi? Koska heinäkuun ensimmäisellä viikolla lempiartistini tulee ensimmäistä kertaa Suomeen, ja minä olen saanut lipun hänen konserttiinsa. Sitä päivää en tule koskaan unohtamaan, ja sinä päivänä tahdon olla kaunis.

Taaskaan en ole uskaltautunut puntarille, koska olen aivan varma että olen taas lihonut. Aivan varmasti olen. En kestä jos joudun taas näkemään vaa'an punaiset numerosilmät taas kolme numeroa suurempina.

 

Kotona riidellään nykyään paljon. Äidillä on paha olla ja isä on hermoraunio. Minä en tiedä mitä minun pitäisi tehdä tai miten päin olla, ja kaikki tuntuu vain sekavalta mössöltä.

 

---

 

"Sinä olet liian lihava"

Niin minulle sanottiin eilen. Kukaan ei ole koskaan sanonut minulle mitään niin kamalaa. Itkin niin kauan että nukahdin.

Liian lihava. Liian lihava, liian lihava, liian lihava, liian lihava, liian lihava, liian lihava.

Kyllä minä tiedän. Painoindeksilaskurin mukaan en ole liian lihava, mutta painoindeksi on väärässä. Minä tiedän että olen lihava, ällöttävä, kuvottava, hyllyvä, lihava sika enkä halua enää ikinä astua ulos kenenkään nähtäväksi. Minä olen tiennyt sen koko ajan, mutta tuntuu niin armottoman pahalta, että muutkin tietävät sen ja ajattelevat niin. Minä olen liian lihava ja tulen aina olemaan, minusta ei ikinä tule tarpeeksi laihaa.

 

Mutta minustahan tulee. Vaikka väkisin.

 

 

 

 

 

 

 

Liian lihava.