13.9.2007

No sain luvan kutsua niitä kavereita. Kävin isän ja äidin kanssa kaupungilla ostoksilla ja syömässä. Kävimme Kuopion akvaarioliikkeessä ostamassa lääkettä sairaille plekoilleni. Isä ja äiti huomasivat iguaaninpoikasen siellä (kun minä näytin sen heille) ja rakastuivat siihen sitten heti. He kyselivät myyjältä vaikka mitä siitä ja muistivat sitten luvanneensa sellaisen Tonille kaksi vuotta sitten. Viidentoista minuutin päästä siitä kun lähdimme sieltä niin isä soitti ja varasi sen liskon. Hän aikoo pitää sitä toimistollaan sen aikaa että pääsemme muuttamaan uuteen kotiin. (jota rakennetaan, valmistuu parin kuukauden päästä)

Toni saa siis iguaaninsa. Eikä siinä mitään, onhan se oikein söpö ja suloinen ja minäkin ihastuin siihen.

Mutta sanoin (oikeastaan ilmoitin) että minunkin on saatava joku ikioma pieni lemmikki kun hänkin saa. ("pienen" liskon  joka kasvaa parimetriseksi.)

He tavallaan suostuivat. Kyllä he suostuvat. Eivät he voi olla suostumattakaan. Haluan fretin. <3